keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kilpailun voittaja ja oikea vastaus

Kilpailuun tuli hyviä arvauksia, mutta täysin oikeaa ei löytynyt. En ole vielä niin hyvä askartelija, että osaisin mansikat, kukat tai tomaatit minikoossa tehdä, ehkä joskus. Eijan arvaukset mullasta ja istutettavasta katsoin siten lähimmäksi oikeaa. Minähän olen tämän blogin diktaattori, joten tuomiosta saa kyllä valittaa, mutta se ei muutu. :-) 
Eija, lähetä osoitteesi mulle -kuurankukka- @ windowslive.com, muista poistaa ylimääräiset välit.
Näistä alla olevista tarvikkeista muodostui viljelylaatikko puutarhaan ja siihen porkkanoita. Sinisestä routaeristeestä tuli kasvualusta, johon tein reikiä porkkanoille pensselin varrella. Ja mullaksi liimasin kahvia. Porkkanat paistoin oranssista Fimosta ja liimasin ristipistolankanaatit lopuksi. Bilteman tikuista tuli laatikon pohja ja lautareunat on jätskitikkuja.
Tämä ei ole kuitenkaan Eijan yllätys, vaan sen askartelen viikonloppuna, kun palaan leiriltä.

Tänään täytyy vielä pakata leiriä varten. Jännittää melkoisesti, koska menen huomenna lasten leirille henkilökohtaiseksi avustajaksi. En ole semmoista ennen tehnyt, mutta toivottavasti leiristä tulee meille molemmille mukava kokemus.
Aurinkoista loppuviikkoa ja uimakelejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti