torstai 5. syyskuuta 2013

Tuloksia!

Reilun viikon ruokavalion muutosta kokeilleelle oli kiva ylläri käydä aamulla vaa'assa. -1,2 kiloa!!
Apuna on ollut kromi, joka helpottaa makeanhimoa. Viime viikonloppuna kyllä herkuttelin, mutta tänäänkin purjehdin tyynesti pulla- ja karkkihyllyjen ohi kaupassa. Huomenna on töissä pomon läksiäiset. Saa nähdä, mitä on tarjolla ja miten niistä selviän.
Toisaalta, omat herkut on niin hyviä; tänään oli eväänä raejuustoa, tomaattia ja paprikaa. Kahvin aikaan söin appelsiini-mansikka-mango-sokerijuurikaskuitu-rahkaseoksen. Ruuaksi possupihviä ja pottuja. Aamupalaksi oli jälkiuunipalaa voilla ja kinkulla entisen juuston sijaan. Illalla syön vielä hedelmiä tai rahkaa hedelmillä tai marjoilla.
Nyt on ihanaa käyttää luonnontuotteita, kun omenat ja luumut kypsyy tuttujen puissa ja kaupassa hedelmät ja vihannekset on edullisia. Välillä on ollut eväänä kanaa ja salaattia, porkkananpaloja, avomaankurkkua, omenaa, paprikaa, porkkanaraastetta.
Lauantaina syön kaikkea, mitä tekee mieli. Viime viikonloppuna söin omenapaistosta jäätelön kera, suklaata, lakuja, pullaa, join kolaa... Jo keskiviikkona tiesin, mitä haluan herkutella. Nyt en yhtään tiedä. Tekee mieli lähinnä hedelmiä ja rahkaa... Mutta eiköhän jotain hyvää tule syötyä, niin voi taas viikon olla hyvillä mielin, kun tuli mässättyä.
Kamala, nyt aloin hekumoida huomisilla eväillä. Possupihviä ja siihen seuraksi voisin pyöräyttää omista kesäkurpitsoista, kaupan paprikasta ja munakoisosta, sipulista kasvislisäkkeen. Nyt täytyy lopetella ja lähteä sitä tekemään.

 P.S. Oli muuten kesän paras marinadi pihveissä.  ;-)
 Piristykseksi kuva meidän papillonista. On yhtä älykäs kuin kuvansa.