13.9.2015

Vittu, miten hienoa.
Koira tosi kipee, tärisee vaan. Varonut jalkaansa viikon, mut nyt on jotain pahemmin pielessä. Eikä rahaa viedä sitä eläinlääkäriin. Käveli jo paremmin sillä monta päivää. Pääsee sentään vielä sänkyyn hyppäämään.
Mä oon ihan rikki. En vaan näe mitään järkeä tässä vitun elämässä. Mun elämästä katosi hauskuus, kun mies lähti. Meillä oli yhdessä ihan karseeta läpän heittoa, tosi paskahuumoria. Nyt yritän vaan selvitä elämästä. Lapset on mulla, kun eräs päätti haluta jotain muuta elämältään. Ei tiedä mitä, mut ankeuttaa meidän kaikkien elämää.
Mä en oo koskaan ollut mikään kotihengetär, mut nyt on pakko yrittää pitää koti edes jonkunmoisessa kunnossa. Mies siis väsyi ainakin kodin pyörittämiseen, kun oli sen itselleen ottanut yksin hoidettavaksi. Toisaalta, edellisessä elämässä mä pyöritin täysin yksin perhettä, kun ex eli omaa elämäänsä. Kai mä vittu pärjään. Mut nyt tuntuu hyvältä vetää päiväkänni. Surkee sellanen, kun ei pahemmin käytetä alkoholia, niin ei täältä oikein mtn löydy. 50 ml Baileysia ja kaks olutta. Mut kyllä nääkin päässä tuntuu...
Onneks lapset on isoja ja fiksuja. Tein ruokaa ja nyt ne syö sitä. Pitäis kai munkin, mut menee hyvä känni hukkaan...

Tunteilua

Vietettiin tänään nuorimmaisen synttäreitä. Vuosia tuli täyteen yhdeksän. Juhliin tuli kaksi jo kotoa muuttanutta isoa veljeä kolmesta. Toiseksi vanhin lapseni jäi yöksi. Hän meni armeijaan kuukausi sitten ja on asunut muualla opiskelujen ja työn takia jo kolme ja puoli vuotta. Viimeksi nähtiin jouluna. Viikko sitten hän täytti 20-vuotta.


Miten valtava rakkaus tulvii sydämeen kun oma poika on kotona. En voi käsittää! Äsken katsoin elokuvaa olohuoneessa, kun hän nukahti sohvalle. Valtava hellyys ja lämpö tulvahti päälleni ja herkisti kyyneliin. Suljin telkkarin, silitin pojan hiuksia ja sanoin hyvää yötä. Hän raotti silmiään ja sanoi joo.


Sitä kuvittelee, että kun lapset kasvavat ja lähtevät omilleen, tunteet muuttuvat. Kyllä se sama rakkaus omiin lapsiin säilyy, vaikka heitä näkisi harvoin ja he eläisivät omaa nuoren aikuisen elämäänsä. Viikon päästä nähdään, kun hän antaa sotilasvalansa. Ensimmäisenä minun lapsistani.


Olen niin ylpeä ja onnellinen sinusta, poikani! ❤

Unohtui...

Unohtu ihan, et auton myynti-ilmotuksessa luki kahdet renkaat. Aattelin, et ne on kontissa. Eihän sitä kannata tarkistaa...
No ei ollu!! Perhana! Ne on nyt Vantaalla auton myyjän pihassa, josta joku mun sukulainen hakee ne joskus. VMP.

Veli etelän auringossa, iskä Porissa hommissa pari viikkoa ja siskon mieheltä ei kannata edes kysyä. On se sen verran m*lkk* ihmiseks. Toivotaan, ettei tuu pakkasia ennen seuraavaa Hesan reissua. Ohjelmassa kuukauden kuluttua, kun on naperoiden synttärijuhlia. Voihan elämä...

Meen ottaa iltalääkkeet ja sit pehkuihin. Öitä!!

VMP:n jatko

Nonniin... Kotiin päästiin, mutkien kautta.

Heräiltiin aamusella. Veli lapsineen lähti siskomme ja hänen lastensa kanssa hoploppailemaan. Me tyttären kanssa syötiin aamupala ja pakattiin kamamme. Matkalla eilen ostetulle ajoneuvolle muistin uuen läppärin, joka jäi veljen luo. Kaarrettii autolla rapun etee ja kotiin palannu veljeni toi läppärin.

Ajeltii isäni naisystävän nurkille, tyhjennettii autot parkkikselle. Sisällä autoissa vaan kolme kassillista koirien leluja, ruokia ja tarvikkeita, kolme koria pehmusteineen, läppäri laatikossaan, tyttären koululaukku, viikonlopun vaate-yms laukku, mun käsilaukku ja minikokoinen matkalaukku, kapea tiskikone, 50" taulutv, katollinen kissanvessa täynnä kissanruokaa ja muutama muu tarpeellinen tavara. Ja nämä tilavat kuljettimet ovat Volkswagen Polo ja Opel Corsa... Varsin tilavia autoja molemmat.

Isäni tuli auttamaan telkkarin siirtämisessä. Sehän mahtui hienosti, kun käännettiin se takakenoon ja poikittain kontin oikeasta takanurkasta kuskin taakse vasempaan nurkkaan. Kaikki loput romut kyytiin sinne sun tänne ympäri takatilaa. Yllättäen tiskikone ei mahtunu mukaan.

 Koiruudet tyttären sylissä lähdettiin ajelemaan Kehä ykköstä, kun äitini soitti. Ystävänsä puhelimeen ei ollut saanut yhteyttä pariin päivään ja mun piti käyä kattomassa, et onko kaikki kunnossa. Mä en oo ajellu Hesassa ja häivyin kaupungista 16-vuotiaana. Oon siis täysi ummikko siellä.
Lumian loistonavi neuvoi mut isommalta tieltä johonkin superkapealle ykssuuntaselle kadulle, jossa toisella puolella oli kallio ja toisella autoja parkissa. Ihme, ettei osuttu mihkään. Pikku ajelun jälkeen oltiin taas samalla isolla tiellä. VMP. Uusi yritys ja nyt pysyttiin oikealla, isommalla tiellä. Paikka löytyi ja tätsyllä kaikki ok, känny vaan tippunut ja sim-kortti perseellään.

Kotia kohti Lahen motaria pitkin, pikku pysähdys Karistossa evästä hakemassa. Auto toimi hienosti. Kun matkaa oli takana kolmisen tuntia, tultiin kirkolle. Pirautus pojalle, et tulee hakee telkkarinsa. Auto sammuksiin. Kaikki kamat pihalle. Telkkari sisälle, samoin kissanvessa ja jotain. Loput kamat takas autoon. Missä kake? No se OLI mun käsilaukussa semmosessa pussissa... Mut ei oo enää. Eikä missään muuallakaan. Poika ja miniäkokelas kotiinsa ja me kotiin.

 Joopa. Auto ei käynnisty. Ei viiennelläkää yrittämällä. Mies vinkkaa puhelimes, et mäkilähtö. Pikku mäki kohti pyykkitelinetta kerrostalon pihassa. No ei lähe. Siinä sit kökitään melkein nokka kiinni telineessä. Viistoista tai kakskyt v*tun minuuttii aina välillä kokeillen käynnistää. Taas viien minsan tauko ja nyt läks. Äkkiä kotiin. Onneks ei halunnu pitää enempää taukoo.

Siinä se päivä menikin mukavasti matkustellessa ja migreenissä. Illemmalla poika soittaa ja kysyy, voiko tulla kattomaan koiria. Siinä ne kuitenkin istuu keittiössä kattomassa, kun mies tekee jotain uuella koneella. Eipä siinä mitään. Kakekin löyty tyttären laukusta. Lähtevät kotiinsa ja kohta soi puhelin. Oliks tän virtajohto jossain?! Mistä mä tietäsin!! VMP!! Varmaan jäi Hesaan. Onnee vaan sen veen telkkarin kanssa.

Mä en haluu autoilla koskaan enää... Paitsi, et joka arkipäivä on pakko ajaa harjotteluun tai kouluun. Enkä olla tavarakuski. Tai yhtään mitään.

Minä juon nyt teetä. Hunajalla.

VMP

Tositarina tältä viikonlopulta. Tytär haluaa ja tarvitsee koiran. Äiti löytää netistä kaksi ihanaa, pientä, uutta kotia etsivää. Ajetaan perjantai-iltana kotoa Lahden kautta Helsinkiin lähes kolme tuntia jättäen Lahteen peililipasto jälkikasvulle. Tullaan veljen perheen luo. Pakataan kahden selkävaivaisen kantamana nelioviseen vanhaan paskaan volkkariin tiskikone ja iso taulutv pojalle vietäväksi kotikylille melkein kolmen tunnin matkan päähän isolta kirkolta. Lauantaiaamuna ajetaan alle viiden kilsan päähän äidin isän luo. Matkan loppupäässä tuntuu jotain ja ohjaus muuttuu raskaaksi. Perillä avataan konepelti. Hihna mennyt. Se joka vaihdettiin viikolla muiden osien lisäksi, sen jälkeen, kun auto kyrvähti viime sunnuntaina. Haetaan koirat isän autolla. Ostetaan hihna. Vaihdetaan paikalleen. Käynnistetään auto. Vittu. Joku veen osa lentää pihalle. Se, jossa hihna oli kiinni. Otetaan tavarat. Iskä heittää tyttärensä ja tyttären tyttärensä poikansa luo. Illalla tajutaan, että paketissa oleva uusi läppäri jäi takakonttiin. Haetaan se. Soitto miehelle. Uusi auto löytynyt. Soitto äidille, lainaa rahaa. Auton hakuun siltä seisomalta vanhan paskan luota. Ajokortti käsilaukussa veljen kotona. Poliisin rouva myymässä, mies tarkka. Veljellä kortti mukana. Veli onnellinen corsan uusi omistaja. Huomenna uusi yritys päästä kotiin autolla, joka joskus haluaa pitää lepotauon viidentoista minuutin ajon jälkeen, joskus ei.


Myydään pikkuvikainen auto, 40 eurolla dieseliä tankissa, kontissa tiskikone ja takapenkillä näyttövikainen plasmatv. Ja uusi laturinhihna odottaa konepellin alla. Jossain päin Helsinkiä. Tarjousten mukaan. VMP!
Terveiset täältä veljen sohvalta!

Kudontaa kangaspuilla

Keräsin tähän kuvia elämäni ensimmäisestä kangaspuilla toteutetusta työstä. Aiemmin julkaisin joitain kuvia alun työvaiheista. Liikaa en voinut paljastaa, koska shaali meni lahjaksi rakkaalle ihmiselle.

Suunnittelu lähti liikkeelle lempivärien kysymisestä tekstiviestillä. Kun ne oli tiedossa, menin koulun lankavarastoon etsimään mieleisiä sävyjä työtä ajatellen. Löysin yhdestä lankalaadusta oranssin, punaisen, viininpunaisen, vaaleanruskean, tummemman ruskean ja mustan. Lempivärit olivat punaiset, viininpunainen ♡ ja ruskeat. Vihreitä en halunnut enää lisätä väripalettiin, vaikka kyllä kokeilin niitäkin.

Kotona piirtelin kuvioita ruutuvihkoon ja mietin, miten langat kutoisin. Lopulta päädyin raidalliseen loimeen ja päätin kutoa raidoilla, jolloin muodostuisi erilaisia ruutuja. Mietin myös jonkun kivan kuviosidoksen käyttämistä, mutta se olisi ollut liikaa, kun värejä oli jo paljon.

Maalasin vesiväreillä loimisuunnitelman ja mittailin, kuinka leveä kustakin loimen raidasta tulisi. Laskin kuhunkin raitaan tarvittavan lankamäärän, eli esim. 20 lankaparia o.pun., 30 lankaparia v.rusk., 30 lankapari t.rusk.... Näin suunnittelin koko loimen symmetriseksi, eli reunoilta keskelle muodostuu samanlaiset raidat. Loin loimen koulussa ja rupesin rakentamaan sitä puille.

Viimeisenä iltana ennen kudonnan alkamista katselin aiemmin maalaamiani loimen ja kudoksen kuvia ja kirjoitin paperille kudontasuunnitelman. Siinä päätin millä väreillä, missä järjestyksessä ja kuinka leveitä raitoja kutoisin. Koulussa aloin toteuttaa suunnitelmaani. Alkuun tuli pieni pätkä vaaleanruskeaa, että langat tasoittuisivat. Kun kudos näytti tasaiselta, aloin varsinaisen työn teon. Kyselin jo välillä, voisinko valmistua purkuartesaaniksi, kun tuntui, että kudoin 5 senttiä, purin kolme, kudoin 3, purin 4...

Mutta lopulta työ tuli valmiiksi!!

1.
Loimet melkein valmiit. Jokainen lanka on pujotettu omasta niidensilmästään ja pirranraostaan.

2.
Langat pirrassa.

3.
Alkusolmut ja tasoituslanka, jotta loimen saa suoraan.

4.
Ensimmäiset raidat kudottu ja muistaakseni tässä vaiheessa huomasin lähteneeni kutomaan väärästä päästä kudontasuunnitelmaa eli keskeltä kohti reunaa. Viinipunainen piti purkaa pois... 
Ei ollut ihan kiva homma...

5.
Sidonta on mielestäni kaunis, vaikka onkin yleisin eli palttina.

6.
Tässä olenkin sitten purkanut virheen ja kutonut jo uutta. Tytär oli koulun tapahtumassa mukana ja teki mulle valmiiksi lankapötkylöitä, joilla on joku oikeakin nimi. 
Kuvassa kaikki värit pötkylöillä ja sukkula.

7.
Nyt onkin työ jo sen verran pitkä, että näkyy jo vähän, miltä se alkaa näyttää. Kuvailin näitä aina koulun jälkeen, kun muut oli lähteneet. 
Pitäisvät mua muuten hulluna. (tietäspä vaan, kuin oikeessa ovat.. Hysss.)

8.
Nythän onkin työtä jo tukin ympärilläkin. Hyvä siitä tulee. 
(Ainakin niin toivoin koko ajan.) 

9.
Tässä se sitten pötköttää koulun ompeluluokan pöydällä koko komeassa pituudessaan. (yli kaksi metriä) Ja virheet korjattuina. 
(ne, jotka pystyi. 
Yksi jäi, muttei kerrota kellekään.)
Keskikohta on tuolla puolessa välissä (hih hih, kello on jo liikaa..) , musta on keskimmäinen, viininpunaiset molemmin puolin.

10.
Tuli aika jouluisen värinen, mutta sopii lahjan saajalle. Oli kuulema tyytyväinen lahjaansa. 
Ja toivottovasti yllättynyt.  
Hapsut on kierretyt.

11.
Opettajan kanssa työtä arvioidessa mä sanoin olevani tyytyväinen värivalintoihin, kuviointiin ja kokonaisuuteen. Opettaja kehui työtä hyvä-ja tasalaatuiseksi. 
Olin ainoa meidän ryhmästä, joka suunnitteli villaisen kudontatyön itse, muut etsivät lehdistä valmiit mallit. En nyt tarkoittanut itsekehuna, totesin vaan... 
Tässä viimeisessä kuvassa näkyy yksi mun moka, jonka tein kangaspuista oton jälkeen ja se harmittaa vietävästi. Oma numeroni kokonaisuudelle on 9+
Vähemmän purkamista ja muita mokia seuraavaan työhön.

Parasta koko työnteossa oli, kun joka vaiheessa työtä suunnitellessa ja toteuttaessa oli rakas sisko mielessä. Sai toteuttaa toiselle yllätyksen, jota ei odottanut eikä ollut pyytänyt.
Sai käyttää luovuuttaan ja taitojaan tehdäkseen jonkun ihmisen elämän joistain päivistä helpompia ja mukavampia. 

Tällä tarkoitan sitä, kun sain kolmetoista vuotta sitten tädiltäni villatakin. Elämäni oli hyvin vaikeaa ja synkkää silloin. 
Jos oli kurjaa, puin villatakin ylleni ja tuntui kuin saisin voimahalauksen läheiseltä. 
Jännittävissä tilanteissa se rauhoitti ja antoi uskallusta. Nimitin takin Hyvän Onnen Villatakiksi. 
Viimeksi se oli päälläni, kun menin PJ-kurssille ja jännitin. Ja kun olin haastattelussa syksyllä opiskeluja varten. 


Toivon siskoni tietävän, miten suurella rakkaudella tein shaalia ja tuntevan sen tunteen lämmön kietoessaan shaalin ympärilleen.
Sinulle ♡

Next

Seuraavan koulutyön suunnittelua. Arvaapas mikä tuote on valmistumassa. Jokaisella kuvassa näkyvällä kuviolla on minulle joku merkitys. Avaan niitä hieman työn valmistuttua.

Ulkoa tupsahti tupaan pari punaposkista ja savunhajuista poikaa. Olivat pihalla polttamassa purettua puutavaraa. Olipa hyvä, että keksin eilen pojille mielekästä ulkopuuhaa. Pojat viihtyy ja romuläjä pihassa kutistuu...

  

Lisäsin vielä akryyleilla maalattuna tuon paremman version. 
Siitä näkyy tulevat värit.