Eilen kävimme hakemassa vanhemmalle tyttärelle oman lemmikin, pikkuisen marsun. Samalla näimme sen "pikkusiskon", jonka haemme kuukauden kuluttua, kunhan se tulee luovutusikään. Marsuja meillä ei ole ennen ollut, kaneja, hamstereita ja gerbiileitä kyllä. Eiköhän me kahden marsunkin kanssa osata touhuta. Arka se vielä on, mutta suloinen.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Pikkuinen marsu ja kesäinen retki
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Aikuisten Tampereen reissu kuvina
Miehen kotikaupungissa kierreltiin katselemassa miehelle merkityksellisiä paikkoja.
♡Pyynikin näköalatornilla katseltiin maisemia ja juotiin kuuluisat munkkikahvit. Ylhäällä ei käyty, koska siellä oli tornista köyden kanssa laskeutujia joukoittain. Kauniita hiekkateitä risteili joka suuntaan. Pieni kukkaketo järvinäköalalla.

♡Välillä pyörähdettiin Teiskossa katsomassa paikkaa, jossa mies pienenä molskasi järvessä päivät pitkät monen kesän ajan. Mökki oli järvessä näkyvän kiven yläpuolella. Ihania hiekkakyläteitä ajeltiin ja nähtiin paljon tyhjiä taloja.

♡Rakkauslukkoja Kehräsaaren kävelysillalla

♡Kauniita rakennuksia ja porrastuksia virran rannalla. Neulegraffiti kaiteessa.

♡Sisäänkäynti Kehräsaareen, jossa on ihania pikkuliikkeitä.
♡Seinätaidetta.
♡Suomen parhaat kebabit saa, kun lähtee graffitin jälkeen oikealle ylämäkeen. Pujab kebabissa on myös komeat seinämaalaukset. (Kirkkokatu 10)

♡Pispalaa. Kauniita taloja ja kivimuureja. Täällä mäkin suostuisin asumaan.

♡Tohlopin rantaa TV2 kohdilla

Nyt täytyy tehdä tunnustus; olen aina vannonut, etten ikinä enää muuta kaupunkiin, en edes maailman parhaaseen (miehen mielestä). Nyt olen kuitenkin nähnyt paljon kauniita asioita ja paikkoja Tampereella ja lähiseuduilla. Alan melkein hyväksyä ajatuksen tälle seudulle muuttamisesta. Se on paljon kaupunkikammoiselta Hesassa syntyneeltä maalaiselta. Synnyin siis Helsingissä ja muutin maalle heti, kun ikä riitti siihen. Muu lapsuuden perhe viihtyy vieläkin Kehä kolmosen väärällä puolen. Välillä on tehty pieniä harha-askeleita kaupunkien suuntaan, mutta suurimmaksi osaksi olen asunut maalla aikuiselämäni aikana. Huomenna haetaan nuorimmat lapset mummulta ja papalta ja matkataan kotiin, maalle.
Toivottavasti viihdyitte kaupunkikierroksellani!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)