Huh huh hikeä

Mies kysäisi mua mukaansa, kun oli lähdössä kokeilemaan rullaluistimiaan. Lähdin pyörällä. Vetäistiin reilu 10 kilometrin lenkki 42 minuutissa. Minä, vanha sohvaperuna teen kuolemaa sohvalla, en tiedä, kantaako jalat enää... Mies miettii, vetäisikö vielä kuntopyörällä illalla. Oli jo aamulla salilla, kun mä vielä käänsin kylkeä.

Kaikkea se elämä teettää, kun päättää lopettaa tupakoinnin. Mies siis, mä en ole vielä aloittanutkaan.

Se on jo opetellut syömään fiksusti. Siihen mäkin voin pyrkiä, että paino vähenisi. Tänään on kyllä herkkupäivä. Aamulla herättyä muutama Jim ja Pätkis kirjan kera sängyssä, sitten pienet torkut. Aamupalaksi patonkia herkkujuustolla... Tänään herkutellaan, sitten taas viikko tarkempaa syömistä.
Sitten joskus, jos paino putoaa, tuulettelen täälläkin!!

Loppukevennykseksi kuva marsusta hamsterin mökissä.

Painonhallitsemattomuutta ja muuta elämää

Voihan mahdoton!! Mies on jokusen viikon laskenut kaloreita ja panostanut terveellisempään elämään. Mä päätin pysyä ulkona siitä ja lihoa, jos olen lihoakseni. Eilen sanoin sen miehelleni, että päätin näin ja kysyin, tarkkailisiko hän myös mun eväitä... Pyhät lupaukset itselleni, yhtä tyhjän kanssa.

Tänään mies sitten laski mun eväät ennen iltapalaa ja mulla oli 700 kaloria varaa syödä. Söin sitten jugurttia ja muromysliä. Joo, tiedän, tyhmä valinta, mutta ei mopolla mahdottomia. Huomenna aloitan taas "työssäni" ja eväät on hyväksyttyjen listalta; salaattia, kanaa, raejuustoa, porkkanaa ja omenaa.

Eilen illalla tein hyvän huomion. Meinasin syödä jäätelöä tytön seuraksi, mutta menin suihkuun ja siellä totesin, ettei mun edes tehnyt mieli jädeä, mutta olisin syönyt seuran vuoksi. Siinä onkin opettelemista, ettei herkuttele tavan vuoksi. Avuksi otin vähän aikaa sitten kromitabletit, joiden pitäisi vähentää makeanhimoa. Tehosta en osaa sanoa, voi olla, että on vähän vähentänyt.

Eilen teimme ihanan retken lasten ja koirien kanssa hienoon luontokohteeseen. Oli upeaa, kun kaikki kolme koiraamme saivat olla vapaana ja nauttia seurastamme. Jopa koirasusi pysyi hienosti porukassa, vaikka onkin ulkokoira. Eikä papillon yrittänyt haastaa riitaa sen kanssa... Molemmat kun ovat uroksia. Saimme kerättyä pari litraa puolukoita.

Näinä päivinä, kymmenen vuotta sitten, uljas prinssini ratsasti elämääni ja on siitä asti ilostuttanut ja sulostuttanut elämääni. Kiitos rakas Muruni, että olet jakanut elämäsi kanssani! ♡