Kudontaa kangaspuilla

Keräsin tähän kuvia elämäni ensimmäisestä kangaspuilla toteutetusta työstä. Aiemmin julkaisin joitain kuvia alun työvaiheista. Liikaa en voinut paljastaa, koska shaali meni lahjaksi rakkaalle ihmiselle.

Suunnittelu lähti liikkeelle lempivärien kysymisestä tekstiviestillä. Kun ne oli tiedossa, menin koulun lankavarastoon etsimään mieleisiä sävyjä työtä ajatellen. Löysin yhdestä lankalaadusta oranssin, punaisen, viininpunaisen, vaaleanruskean, tummemman ruskean ja mustan. Lempivärit olivat punaiset, viininpunainen ♡ ja ruskeat. Vihreitä en halunnut enää lisätä väripalettiin, vaikka kyllä kokeilin niitäkin.

Kotona piirtelin kuvioita ruutuvihkoon ja mietin, miten langat kutoisin. Lopulta päädyin raidalliseen loimeen ja päätin kutoa raidoilla, jolloin muodostuisi erilaisia ruutuja. Mietin myös jonkun kivan kuviosidoksen käyttämistä, mutta se olisi ollut liikaa, kun värejä oli jo paljon.

Maalasin vesiväreillä loimisuunnitelman ja mittailin, kuinka leveä kustakin loimen raidasta tulisi. Laskin kuhunkin raitaan tarvittavan lankamäärän, eli esim. 20 lankaparia o.pun., 30 lankaparia v.rusk., 30 lankapari t.rusk.... Näin suunnittelin koko loimen symmetriseksi, eli reunoilta keskelle muodostuu samanlaiset raidat. Loin loimen koulussa ja rupesin rakentamaan sitä puille.

Viimeisenä iltana ennen kudonnan alkamista katselin aiemmin maalaamiani loimen ja kudoksen kuvia ja kirjoitin paperille kudontasuunnitelman. Siinä päätin millä väreillä, missä järjestyksessä ja kuinka leveitä raitoja kutoisin. Koulussa aloin toteuttaa suunnitelmaani. Alkuun tuli pieni pätkä vaaleanruskeaa, että langat tasoittuisivat. Kun kudos näytti tasaiselta, aloin varsinaisen työn teon. Kyselin jo välillä, voisinko valmistua purkuartesaaniksi, kun tuntui, että kudoin 5 senttiä, purin kolme, kudoin 3, purin 4...

Mutta lopulta työ tuli valmiiksi!!

1.
Loimet melkein valmiit. Jokainen lanka on pujotettu omasta niidensilmästään ja pirranraostaan.

2.
Langat pirrassa.

3.
Alkusolmut ja tasoituslanka, jotta loimen saa suoraan.

4.
Ensimmäiset raidat kudottu ja muistaakseni tässä vaiheessa huomasin lähteneeni kutomaan väärästä päästä kudontasuunnitelmaa eli keskeltä kohti reunaa. Viinipunainen piti purkaa pois... 
Ei ollut ihan kiva homma...

5.
Sidonta on mielestäni kaunis, vaikka onkin yleisin eli palttina.

6.
Tässä olenkin sitten purkanut virheen ja kutonut jo uutta. Tytär oli koulun tapahtumassa mukana ja teki mulle valmiiksi lankapötkylöitä, joilla on joku oikeakin nimi. 
Kuvassa kaikki värit pötkylöillä ja sukkula.

7.
Nyt onkin työ jo sen verran pitkä, että näkyy jo vähän, miltä se alkaa näyttää. Kuvailin näitä aina koulun jälkeen, kun muut oli lähteneet. 
Pitäisvät mua muuten hulluna. (tietäspä vaan, kuin oikeessa ovat.. Hysss.)

8.
Nythän onkin työtä jo tukin ympärilläkin. Hyvä siitä tulee. 
(Ainakin niin toivoin koko ajan.) 

9.
Tässä se sitten pötköttää koulun ompeluluokan pöydällä koko komeassa pituudessaan. (yli kaksi metriä) Ja virheet korjattuina. 
(ne, jotka pystyi. 
Yksi jäi, muttei kerrota kellekään.)
Keskikohta on tuolla puolessa välissä (hih hih, kello on jo liikaa..) , musta on keskimmäinen, viininpunaiset molemmin puolin.

10.
Tuli aika jouluisen värinen, mutta sopii lahjan saajalle. Oli kuulema tyytyväinen lahjaansa. 
Ja toivottovasti yllättynyt.  
Hapsut on kierretyt.

11.
Opettajan kanssa työtä arvioidessa mä sanoin olevani tyytyväinen värivalintoihin, kuviointiin ja kokonaisuuteen. Opettaja kehui työtä hyvä-ja tasalaatuiseksi. 
Olin ainoa meidän ryhmästä, joka suunnitteli villaisen kudontatyön itse, muut etsivät lehdistä valmiit mallit. En nyt tarkoittanut itsekehuna, totesin vaan... 
Tässä viimeisessä kuvassa näkyy yksi mun moka, jonka tein kangaspuista oton jälkeen ja se harmittaa vietävästi. Oma numeroni kokonaisuudelle on 9+
Vähemmän purkamista ja muita mokia seuraavaan työhön.

Parasta koko työnteossa oli, kun joka vaiheessa työtä suunnitellessa ja toteuttaessa oli rakas sisko mielessä. Sai toteuttaa toiselle yllätyksen, jota ei odottanut eikä ollut pyytänyt.
Sai käyttää luovuuttaan ja taitojaan tehdäkseen jonkun ihmisen elämän joistain päivistä helpompia ja mukavampia. 

Tällä tarkoitan sitä, kun sain kolmetoista vuotta sitten tädiltäni villatakin. Elämäni oli hyvin vaikeaa ja synkkää silloin. 
Jos oli kurjaa, puin villatakin ylleni ja tuntui kuin saisin voimahalauksen läheiseltä. 
Jännittävissä tilanteissa se rauhoitti ja antoi uskallusta. Nimitin takin Hyvän Onnen Villatakiksi. 
Viimeksi se oli päälläni, kun menin PJ-kurssille ja jännitin. Ja kun olin haastattelussa syksyllä opiskeluja varten. 


Toivon siskoni tietävän, miten suurella rakkaudella tein shaalia ja tuntevan sen tunteen lämmön kietoessaan shaalin ympärilleen.
Sinulle ♡